Trail Park Boys Ry sai alkunsa kevättalvella 2023. Alamäkipyöräilystä kiinnostuneet kaverukset halusivat rakentaa Oulun Iinatissa sijaitsevalle mäelle biker parkin. Olimme tätä enne saaneet luvan kaupungilta rakentaa hartiavoimin pieniä hyppyreitä ja ratoja. Ei aikaakaan kun jäimme kiinni kaivinkoneiden ja traktoreiden käytöstä radan rakentamisessa. Kuuntelimme nuhteet ja perustimme yhdistyksen joka sai kaupungilta tuon kyseisen alueen omalle vastuulleen.
Nyt olemme kesän aikana rakentaneet alamäkiratoja ja luoneet Iinatti Bike Parkin talkoovoimin. Kymmenet harrastajat ympäri Oulun seutua on liittynyt mukaan toimintaan ja ottaneet osaa talkoisiin.
Iinatti Bike Park on kaikille avoin, ilmainen bike park Oulussa. Hissiä meiltä ei löydy joten reisivoimille tai sähköpyörälle tulee käyttöä. Aluetta rakennetaan parhaillaan talkoovoimin. Valmiina on kaksi alamäkirataa ja kolmannenkin radan rakentaminen on jo loppusuoralla. Bike Park on auki viikon jokaisena päivänä 24h. Satoi tai paistoi.
Iinatti Bike Park sijaitsee Oulun toiseksi suurimmalla vuorella heti Ruskotunturin jälkeen. Tämä vuori on Kaakkurin Liikuntamaassa osoitteessa Pirttilammentie, 90420 Oulu.
Liity Trail Park Bouy Ry:n jäseneksi ja tue alueen kehittämistä. Jäsenmaksu on vaivaiset 20 euroa vuodessa. Eikä edes erillistä liittymismaksua. Kaikki varat käytetään lyhentämättömänä alueen ylläpitoon ja kehittämiseen.
Jäsenmaksun voit suorittaa MobilePay boxiin tämän linkin kautta:
MobilePay
Muista kirjoittaa viitteeksi: Jäsenmaksu 2024
Mikäli et halua liittyä jäseneksi, edustat vaikka jotain kivaa yritystä ja haluat tukea toimintaamme, voit myös lahjoittaa parhaaksi katsomasi summan samaiseen MobilePay boxiin.
Jos sinulla herää jotain kysymyksiä tai tarvitset apua niin ota rohekasti yhteyttä. Me kyllä jeesataan.